Kipuilu

Myönnän heti alkuun, että olen todella huono sietämään kipua. Minkäänlaista. Toki kulmakarvojen nyppiminen onnistuu ihan silmiä räpäyttämättä ja epilaattoria pystyy käyttämään hetken totuttelun jälkeen ilmeilemättä. Mutta muuten.. Nössö mikä nössö.

Olen aina sanonut, että haluan raskausmahan. Sellaisen ison ja pyöreän jota voi helliä ja ylpeänä esitellä vaatteiden läpi. Ja haluan sen vauvan syliini, oman pienen ihmeeni. Mutta joku muu saisi hoitaa sen mahan muuttumisen vauvaksi syliin. En halua synnyttää. Ymmärrätte dilemmani. Jos haluan mahan ja omasta lihasta ja verestä muotoillun vauvan, on minun se myös synnytettävä. Jos en halua synnyttää, pitää adoptoida eikä saa sitä mahaa. Jep. Päätöksiä.

Joskus sen on tultava ulos..

Mitä kovempi vauvakuumeestani tulee, sen enemmän uskottelen itselleni, että synnytys on piece of cake. Eihän se ole. Ei ole se raskauskaan. Aamupahoinvointi (vihaan oksentamista, joten oksenna. Ikinä. En ikinä ikinä. Jolloin käy että oksennan suuhuni ja se vasta hirveää onkin), selkäsäryt, lantion erkaneminen, harjoitussupistukset.. Kuulostaa kivalta. Mutta kaikki tuo on siedettävissä, sillä samoja särkyjä ja oloja sitä kokee muulloinkin. Ei vaan yleensä samaan aikaan. Mutta se synnytys.

Ei toisaalta helpota, kun kaikkialla lukee, että synnytyksestä johtuva kipu on suurin kipu mitä nainen eläissään kokee. Onhan se kiva että ollaan rehellisiä, mutta silti. Kannustavaa. Eikä helpota omaa epäilystä selviytyä kivusta sekään, että kaikki äidit toteaa ettei se nyt niin kamalaa ollut. "Joo se sattu tosi paljon mutta kattokaa kui ihana vaavi mulla on! Tää on sen arvoista!" No onhan se, mutta euforinen tunne joka tulee kun saa oman lapsen syliinsä peittoaa sen kivun. Sitä ei enää mieti, sen unohtaa ja lopulta kuvittelee ettei sitä koskaan ollutkaan.

Sitä miettii, olisiko suunniteltu sektio sitten parempi. Saisi maata tiedottomana ja joku kaivaisi lapsen ulos. Enää olisi leikkaushaavan kipu, mutta sehän on leikkaushaava, siitä selviää miehetkin. Sitten luen artikkelin, kuinka naisen aivoissa tapahtuu jotain kun synnyttää luonnollisesti. Noniin.. Sekin vielä. Olenko sitten huono äiti jos en saa synnytettyä lastani tavalliseen tapaan? Entä ne ketkä joutuvat äidin tai lapsen terveyden takia sektioon? Ovatko ne huonoja äitejä? Miksi sitten minä olisin jos sektioon päätyisin? Omantunnon tuska ja kivun pelko. Hirveä yhdistelmä. Helppo miehen on sanoa että sitä on aikaa miettiä kun on raskaana. Niin no, jos en ole tästä pelostani päässyt nyt kymmenen vuoden vauvakuumeen aikana niin miten pääsen yhdeksässä kuukaudessa?`

Sitten otetaan vielä fysiologiset ominaisuudet kehiin. Itselläni on tanssijatausta jonka takia nivelet ovat ylivenyvät. Tanssin lopetettuani olen joutunut käymään fysioterapiassa jossa setä istuu penkillä ja minä kävelen pikkuhoususillani hänen naaman tasolla edes takaisin että hän katsoo miten lantioni liikkuu ja miten se saataisiin enemmän jumiin. Jos minulta tipahtaa toinen lonkka paikoiltaan eteenpäin venytettäessä tai kävellessä lonkan ja lantion väliin saattaa jäädä hermo, kuinka ihmeessä saan ponnistettua lapsen ulos? Vai onko se jopa helpompaa, pullautan molemmat lonkat ulos lantiosta ja annan supistusten valauttaa lapsen läpi? Miksi se ei kuulosta mahdolliselta.. Valauttaminen ei ilmeisesti kuulu synnytyssanastoon.

Pääni on täynnä kysymyksiä joihin en ole varma haluanko saada vastauksen. Pelkään sitä kuollakseni, mutta en voi olla haluamatta sitä. Sitä se on. Vauvakuumeen ja synnytyspelon yhdistäminen.

Aika ennen lapsia

Nyt pitäisi miettiä, mitä haluaisi tehdä ennen lapsia. Ja toteuttaa ne. Keräsin listaa asioista, mitkä eivät välttämättä onnistu enää niin helposti kun on lapsia. Ainakaan silloin kun lapset on pieniä ja asuu kotona. Aikuiset lapset on sitten asia erikseen.

- Sohvalla koko päivän viettäminen
- 1000km vaellus
- Roskaruokaa joka päivä

En mä keksinyt enempää. Noistakaan roskaruoka joka päivä ei kiinnosta, sohvalla makoilu on mahdotonta ainakin molempien osalta yhtä aikaa, sillä koirat pitää kuitenkin ulkoiluttaa useamman kerran päivässä ja vaellus.. No.. Jos sitä jaksaisi edes kerran eläissään tehdä koirien kanssa parin kymmenen kilsan lenkin niin sekin olisi lottovoitto.

Eli ei mitään oleellista. Extemporematkat onnistuu ihan yhtä hyvin kuin ennenkin lapsia, sillä mitäpä lapsilla on muuta kuin aikaa. Enemmänhän ongelmia tuottaa aikuisten aikataulut töiden takia.

Kaukomatkat ovat ehkä aikuisporukalla kivempia, kun ei tarvitse huolehtia lasten viihdyttämisestä lentokoneessa, mutta hei, mä jaksan hädin tuskin istua Kanarialle lentokoneessa, joten kärsivällisyys on lapsen tasolla jo tässä vaiheessa.

1

Olin ajatellut tehdä tällaisen "jee meillä ei ole lapsia" postauksen, mutta tämä ei nyt ihan mennyt nappiin..

Vauvakuume, sinä et lähde helpolla!

Repsahdus

Menin käymään parilla kirppiksellä pitkästä aikaa. Siellähän minä pyörittelin mitä ihanampia lastenvaatteita kaikissa mahdollisissa mitoissa ja väreissä. Ja lopulta huomasin kantavani kotiin muovikassillista vaatteita. Hupsista..

Sain ne kyllä todella edullisesti, maksoin keskimäärin 1,13e/kpl vaatteesta, joten kyllähän säästöä tuli. Pitää perehtyä tuohon kirppistelyyn myöhemmin uudelleen, sitten kun oikeasti olen raskaana. Nyt ei ole vielä oikea aika ostaa tavaroita. Yhdeksän kuukauden aikana luulisi olevan mahdollisuuksia shoppailla.

Mutta pikemmittä puheitta, tällaisia löytöjä tein:

Hinta 0,50e body ja 1e housut

 Hinta 1e housut ja 0,20e body

Hinta velourtakki 1e ja housut 1e

 Hinta housut 1e ja potkuhousut 1,50e

 Hinta 2e

Hinta potkupuku 1e ja potkuhousut 2e

Hinta potkuhousut 2e

Hinta pipo 1,50e

Hinta pipo 1e ja housut 1e

 Hinta sukkahousut 1,50e ja potkuhousut 1e

Hinta body 0,50e

Hinta velourhousut 1e ja potkuhousut 1e

Tällaisia löysin. Suurin osa on kokoa 50cm ja sitten parit on kokoa 56cm, pari 60cm ja sitten esim velourtakki on kokoa 62cm. Tummanharmaat housut on kokoa 68cm mutta ovat saman mittaiset kuin 50cm housut.. Vyötäröltä on kyllä leveämmät, joten on vissiin jotkut lyhkäset housut.. Huomasin kokolapun vasta kotona joten menkööt jos menee.

Vaaleansinistä ja vaaleanpunaista

Mieheni tekee nykyään paljon reissuhommia ja joka kerta ulkomaille lähtiessä, hän kysyy että toivoisin tuliaisiksi. Siinä on vaan se, että olen jo saanut kaiken toivomuslistaltani, sillä niitä reissuja on tullut ja paljon. Nyt kun teki lähtöä, heitin puoliksi vitsillä, että tuo joku vauvanvaate. Ilmettä värähtämättä hän kysyy tyynesti "tytölle vai pojalle?". Siinä vaiheessa oma suuni loksahti auki. Ai mitä, onko hän tosissaan tuomassa jotain? Vaikka hän on kritisoinut omaa hössöttämistäni ja sanonut etten saisi hankkia mitään vauvatarvikkeita ennen kuin oikeasti olen raskaana. No pakkohan jotain oli vastata niin änkytin sitten että jotain unisexiä jos toisi.

No siitä sitten alkoi virallisesti meidän ensimmäinen lastenvaatekeskustelu. Miehen mukaan ei ole kuulemma olemassakaan unisex värejä vaan aina väri "kuuluu" jommalle kummalle sukupuolelle. Hänen mukaansa värit menevät näin:

Pojat:
- sininen
- vaaleansininen
- turkoosi
- minttu
- petrooli
- vihreä
- vaaleanvihreä
- lime
- musta
- harmaa
- beige
- ruskea

Tytöt:
- punainen
- vaaleanpunainen
- pinkki
- violetti
- vaalean lila
- oranssi
- keltainen
- valkoinen

Eli periaatteessa pojille sinisen, vihreän, mustan ja ruskean kaikki sävyt, tytöille loput. Itse taas olen mieltänyt enemmänkin niin, että oranssi, keltainen, musta ja ruskea sekä toki valkoinen kaikissa säyvissään sopivat molemmille. Sitten taas jotkut tietyt kuviot saattavat tehdä vaatteesta "tyttömäisen" tai "poikamaisen". Esimerkiksi kukkaset, perhoset ja sydämet ovat mielestäni tyttöjen juttuja, oli ne sitten minkä värisiä tahansa. Pojille taas kuuluu moottoriajoneuvot ja dinosaurukset. Paitsi jos ne on esim valkoisella pohjalla vaaleanpunaisella. Se ei ole poikamainen vaikka kuinka olisi traktorin kuva.

Joten nyt jään mielenkiinnolla odottamaan, että mitä saan tuliaisiksi.

<3