Surupusero

Normaaliin raskauteen kuuluu kaikenlaisia erikoisuuksia.  Osalla voi olla kovia kasvukipuja, osalla verenvuotoa. Samalla molemmat oireet voivat olla merkki keskenmenosta. Näin kävi minulle.

Lähdimme miehen kanssa kotimaanmatkalle ensimmäisen yhteisen kesäloman kunniaksi. Reissussa kaikki meni hyvin ja aloin tottua ajatukseen että minusta tulee äiti. Mies oli vauvasta niin innoissaan, että hän halusi kokoajan kertoa perheelleen, mitä masussani kasvaa. Sovimme, että palatessamme reissusta, kerromme perheilleen. Minun perheelleni viestitse kun ensimmäinen ultrakuva saadaan, hänen perheelleen nyt samantien kasvotusten. Kun saavuimme hänen vanhempiensa pihaan,  oli kylässä miehen kummisetä.  Hänelle emme vielä halunneet kertoa, joten päätimme, että yöllä kirjoitamme lapun ja jätämme lapun päälle tutin. Jokainen herätessä löytäisi siis viestin.

Olin kärsinyt illan lievistä mahakivuista, joidenka ajattelin olevan normaaleja. Huomasin kuitenkin vuotavani verta. Kerroin heti miehelle,  että tässä on nyt riski, että raskaus menee kesken nyt. Sovimme, ettemme kerro vielä mitään.  Ja hyvä niin. Sillä vuoto paheni ja kivut myös. Sunnuntai aamuna tiesin jo, että sain keskenmenon, sillä kivut olivat sen verran kovat ja vuoto niin voimakasta. Lisäksi löysin vuodosta hyytymän, joka ei ole hyvä merkki. Sunnuntaina hyytymiä tuli ja tuli. Ei epäilystäkään mitä oli tapahtunut. 

Soitin maanantaina neuvolaan ja kerroin mitä oli tapahtunut. Siellä oltiin ymmärtäväisiä ja todettiin ettei seurantaan tarvitse mennä ellei vuoto tai kivut pahene. Peruin myös alkuraskauden ultran,  minkä olin varannut yksityiselle lääkärille. Siinä se oli, minun hetkeni äidiksi tulemiselle.

Nyt parin päivän jälkeen, mietin tapahtuneita ja oliko oireissa joitain viitteitä tulevasta. Sain reissussa virtsatietulehduksen ja se sen jälkeen oli lievää ruskeaa vuotoa. Ruskea vuoto voi olla normaalia tai sitten se johtuu kohdun ulkoisesta raskaudesta. Meillä raskaus alkoi erikoisesti, sillä hedelmöittyminen tapahtui ovulaation jälkeen. Kyse on voinut siis olla myös tuulimunasta. Tarkkaa tietoa emme saa, kun en joudu lääkärissä käymään. Mutta epäilen, ettei sisälläni kasvanut ihmislasta laisinkaan. Pahoinvointia ei ollut, rintoja ei aristanut. Mielialavaihteluita oli ja nälkä kasvoi. Eikä kuukautisia tullut. Mutta hyvin pienet oireet. Raskaustestin tehdessäni viivatestiin tuli vain haaleita viivoja. Digitestiin sain raskaana 1-2 viikkoa, joka oli todellinen viikkomäärä hedelmöittymisestä, vaikka neuvola antoikin viikoiksi 5, eli testissä olisi pitänyt lukea 3-4 viikkoa. Jotain siis oli vialla heti alussa, mutta pelkästä viikkojen täsmäämättömyydestä ei voi tehdä johtopäätöksiä.

Nyt ainoa murheeni verenvuodon lisäksi on elimistössäni majailevat raskaushormonit. Itken aina kun mietin keskenmenoa tai joku kysyy mun vointia. Vaikka olen pääni sisällä asian käsitellyt ja hyväksynyt tilanteen, ei kroppa anna asian olla. Tämä on johtanut nyt lievään eristäytymiseen, sillä en voi poistua ihmistenilmoille koska alan parkumaan. Minun pitäisi nähdä ystäviäni, mutta en voi kun tiedän että itken ja itken ja ystäväni luulevat että minulla on oikeasti paha olla vaikka niin ei ole. Nyt odotan vain vuodon loppumista ja hormonitasapainon palautumista, jotta voimme yrittää uudelleen.

Sillä välin itken. Syyttä. Kokoajan.