 |
| - |
Olen ollut pitkään hiljaa. Ei sillä etten olisi muistanut blogin olemassaoloa, ei ole ollut vaan mitään sanottavaa. Tulin raskaaksi ensimmäisestä yrityskerrasta ja kerkesin olla melkein kuukauden onnellinen tulevaisuudestani äitinä, kunnes se meni kesken. Sitten mentiin naimisiin ja nyt vain odotellaan että tulenkohan joskus vielä uudestaan raskaaksi. Siinä se oli. Pähkinänkuoressa.
Nyt mielen on vallannut lievä paniikki. Paniikki aikataulusta, jonka olin mielessäni tehnyt. Olin ajatellut, että jos tulisin raskaaksi ensimmäisen kolmen yrityskerran aikana, niin olisin jouluna niin ja niin pitkällä raskaana, jäisin äitiyslomalla siihen ja siihen aikaan ja punnertaisin esikoistani pihalle tuolloin tai tuolloin. Nyt kaikki suunnitelmani ovat musertuneet. Olin jo kerennyt vahvistaa mielessäni aikatauluni, kiitos lyhytaikaisen raskauteni. On ollut vaikea hyväksyä, että joudun ajattelemaan asiat uusiksi.
Tilannetta ei helpota ollenkaan, että tiedän sekä minun että mieheni vanhempien odottavan jälkeläisiä pian. Tiedän, että työpaikalla jo suunnitellaan työvuoroja ensi vuodelle olettaen että jään pois töistä tiettynä ajankohtana. Olen hermoraunio.
Kiitos keskenmenon, en enää harrasta lastentarvikkeiden hamstraamista. Pelkään kovasti. Pelkään, etten voi enää tulla raskaaksi. Pelkään, että käytin jo meidän ainoan mahdollisuuden. Ja pelko on lamauttavaa. Haluaisin suunnitella tulevaa, mutta en tiedä mitä se tulevaisuus on. Ahdistaa. Ahdistus on niin syvällä sisällä, etten saa sitä puhumalla pois, vaikka järjellä tiedänkin, etten asiaan voi vaikuttaa. Turha sitä on murehtia. Mutta kun murehdin. Vaikka olenkin peruspositiivinen ihminen ja aina niin aurinkoinen, sisälläni on tummia pilviä.
Ei auta kuin sytyttää kynttilä ja toivoa, että se vauva olisi tulollaan pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi ihana kuulla kommenttejasi!