Joko nyt? Joko nyt? Joko NYT?

Mitä vauvakuumeinen nainen eniten pelkää? Lapsettomuutta. Sitä ettei voi saada lapsia. Mitä sitten tapahtuu? Joudunko tyytymään kohtalooni?

Aina terveystiedon tunneilla koulussa varoiteltiin että jos et käytä ehkäisyä niin tulet raskaaksi. Heti. Välittömästi. Kun hain ensimmäisiä ehkäisypillereitäni, gynekologini varoitti, että jos jätät yhdenkin pillerin syömättä niin voit tulla raskaaksi. Ja jos joskus lopetat pillerien käytön, on riski raskaaksi tulemiseen todennäköisempi kuin silloin kun on jo pitemmän ajan ollut käyttämättä pillereitä. Minäpä tästä kysyin uudelta gyneltäni. Hän oli kuin puulla päähän lyöty. Ei sitä voi tietää - hän sanoi.

Tässä samalla kun kirjoitan, tuli mieleeni, että ei se ehkä ihan väärä kuvitelma kuitenkaan ole. Riippuu kehosta ja planeettojen liikkeestä, mutta jos oletuksena on, että kun ovuloi, tulee raskaaksi. Right? No pillerit tekevät kahta asiaa, jompaa kumpaa. Joko ne tekevät munasolun toimettomaksi eikä raskaaksi tuleminen onnistu ja kuukautiset tulevat normaalisti. Ja sitten on sellaisia pillereitä, jotka jättävät munasolun kokonaan irrottamatta. Silloinhan kun jättää pillerit pois, pääsee munasolu ensimmäisen kerran irtoamaan pitkään aikaan. Eli ovuloit. Eli voit tulla raskaaksi. Nyt täytyy todeta, että en ole mikään terveysalan ihminen, joten tämä ei ole faktatietoa, tämä on vain minun pienessä blondin päässä pyöriteltyä ajatusta.

Miksi sitten kaikki ei tule heti raskaaksi kun lopettaa pillerit? Oma kroppanihan oli ainakin aluksi todella sekaisin. Menkat tuli miten tuli ja välillä meinasi unohtua tulematta. Mutta olinhan elänyt täysin menkatonta luksusta jo useamman vuoden. Ei ihme ettei kroppa ollut vielä tottunut vuodattamaan kellon tarkasti.

Omassa kropassani pidän ennakoitavuudesta. Voin aikalailla merkata kalenteriin kuukausien päähän "menkat" ja ne tulee silloin. Yllättävän kätevää. Siksi toivon niin hartaasti, että kroppani toimisi yhtä helposti myös vauva-asioissa. Ottaisi onkeensa saman tien ja kaikki menisi kuin unelmissani. Ihanaa masuaikaa ja kaikki on ihanaa, ei tule suonikohjuja (enempää, niitähän jo on..) eikä selkäsärkyä (koska sitäkin on jo joten ei enempää kiitos) ei huonovointisuutta (en tykkää oksentaa, jos oksennan niin oksennan suuhuni koska olen yrittänyt pitää sitä sisälläni liian pitkään) eikä arpia jotka ei lähde pois. No ei ne arvetkaan haittaisi, ne on todistusaineistoa myöhempää elämää varten, että olen kasvattanut jotain rakasta.

<3

Mutta mitä jos ei siltikään nappaa.. Syytänkö itseäni? Vai miestäni? Mies raukka, se varmasti syyttäisi itseään.. Mitä tekisin? Lapsettomuushoitoihin tietenkin. Mutta jos sekään ei auttaisi? En ole uskaltanut tätä asiaa pohtia, koska en halua pohtia sitä. Haluan uskoa, että lapsi tulee juuri silloin kun sille on annettu mahdollisuus ja kaikki menee hyvin. Sitä toivon. Kiitos.