On kai aika luonnollista pohtia, onko valmis äidiksi. Pieni ihminen on riippuvainen sinusta vuorokauden ympäri ja on sinusta kiinni kasvaako hänestä terve aikuinen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Onnellisuudesta puhumattakaan.
Mutta oma arkesi muuttuu yhtälailla. Rauhalliset sunnuntait jolloin ei tehty mitään, noustiin sängystä ja tehtiin aamupala olohuoneeseen ja katsottiin netflixistä elokuvia kokopäivä, syötiin pakastepizzaa ja jatkettiin leffoja. Ne on ohi. Olenko valmis siihen? Olenko valmis aikuistumaan?
Toisaalta odotan hirveästi sitä lapsen riemua pienistä asioista. Uuden oppimista ja vanhojen muistamista. Sitä kun pääsemme yhdessä uimaan, rannalla, metsäretkille, kotieläinpihaan, huvipuistoihin, ulkomaille.. Haluan Legolandiin, mutta kukapa aikuinen sinne kehtaa mennä ilman lasta? Haluan nukkua hotellihuoneessa joka on sisustettu merirosvoteemalla. Haluan pukea hassut vaatteet vappuna ja mennä piknikille puistoon ilman että täytyy olla humalassa. Haluan viettää mamma-aikaa ystävieni kanssa katsoen kun jälkikasvumme temmeltävät leikkipuistossa. Haluan innostua koulutarvikkeista, joulutontuista, vappupalloista.. Odotan sitä kovasti.
Kahden koiran kanssa olemme jo tottuneet yövalvomisiin kun pentu itkee emonsa luo tai kun maha on sekaisin ja pitää käydä pihalla parin tunnin välein. Olemme tottuneet, että ne leppoisat sunnuntait sisältävät useamman lenkin ulos oli sää mikä tahansa tai kuumetta kuinka paljon tahansa. Ehkä ne ovat toimineet meidän siedättäjinä tähän uuteen arkeen, joka toivottavasti pian meille tulee.
Olenko siis valmis? Milloin olen valmis? Onko kukaan koskaan täysin valmis, kun ei tiedä mitä tulevan pitää? Tiedän että olen valmis kasvamaan aikuiseksi, tarkoitti se sitten kasvukipuja tai oman löhöilyn uhraamista.
Olen valmis.
 |
| <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi ihana kuulla kommenttejasi!